Blogin avaus ja esittäytyminen

kesä

Hei, minun nimeni on Milla ja olen 26 vuotias yksin elävä naikkonen täältä Oulun suunnalta. Työkseni teen sitä sun tätä, mutta enimmäkseen sitä, haha. En vielä uskalla täällä paljastaa mitään sen kummempaa itsestäni, sillä jokuhan voi vaikka stalkata minua antamieni tietojen perusteella 😀

Opiskeluaikoina minulla oli jo aiemmin blogi, joka sitten kuitenkin kaikkien opiskelukiireiden myötä jäi hieman takavasemmalle ja lopulta unohtui kokonaan. Nyt kun minulla jälleen on aikaa, niin ajattelin, että perttana, miksipä en aloittaisi täysin uutta blogia aikani kuluksi, koska ”Why Not?”.

Tässä blogissa tulen jaarittelemaan enemmän ja vähemmän omasta elämästäni, tapahtumista, mietteistäni, mielenkiintoni kohteista sekä varmaankin kaikesta mistä haluan teille mahdollisille lukijoilleni kertoa.

Kesä on mennyt toistaiseksi erittäin kiireisissä merkeissä. Tässä on ollut siskon pojan rippijuhlaa, häähumua, sekä muita kissanristiäisiä, joissa on täytynyt olla mukana. Nyt tänä viikonloppuna on viimein ensimmäinen niin sanottu vapaa viikonloppu, jolloin saan hieman hengähtää, ilman, että minun täytyy miettiä aikatauluja, lahjoja tai pukeutumista.

Parin viikon päästä on kuitenkin rakkaan kummipoikani viisivuotis-synttärit, ihanaa, niin se aika rientää. Olen kuitenkin miettinyt pääni puhki, että mitä hänelle ostaisi lahjaksi. Täytynee jotain leluja varmaankin ostaa, mutta en oikein tiedä mitkä lelut ovat nyt se ykkösjuttu. Tältä sivustolta olen katsellut sopivia lahjoja, mutta en tiedä päädynkö takuuvarmoihin legoihin, vai ostanko jotakin kesäisiin leikkeihin liittyvää. On tämä kyllä vaikeaa haha.

happpy birthday

Tulevana viikonloppuna aikomukseni on kuitenkin vetäytyä täysin ulkomaailmasta ja viettää ihan rauhallinen koti ilta täysin yksin. Ajattelin ostaa itselleni pussillisen naksuja, tehdä hyvää ruokaa ja viettää aikaa Netflixin ääressä. Aloin juuri katsomaan Ozark tv sarjaa, joka on erittäin mukaansatempaava ja mielenkiintoinen draama/rikossarja. Tuskin maltan odottaa, että pääsen perjantai-iltana katsomaan jälleen pari kolme jaksoa. Suosittelen ehdottomasti kaikkia tutustumaan tähän sarjaan, joka löytyy Netflixistä.

netflix

Kesälomalle pääsen itse vasta kolmen viikon päästä, joten siihen asti täytyy vielä puurtaa töissä. Onneksi työvuorot ovat siihen saakka mennet sillä lailla nappiin, että jokainen viikonloppu on minulle vapaana kesälomiin saakka. Kesälomalla voisi käydä kyllä jossakin reissussa, ihan vaikka kotimaassa tai miksei vaikka ulkomaillakin. Saa nähdä mihin rahat ja rahkeet riittävät.

Mutta tässäpä kaikki oikeastaan tältä osin. On kyllä mukava kirjoitella jälleen blogiin pitkän ajan jälkeen. Toivottavasti tällä kertaa pidän blogini hengissä, sillä onhan näitä juttuja ihan mukava lueskella vaikka yksin sitten vanhempana tai antaa vaikka (tulevien) lapsien luettavaksi vanhemmalla iällä.

Palaillaan taas pian uudestaan asiaan. Kiitos ja näkemiin.

  • Milla <3